maanantai 6. joulukuuta 2010

Kaikki voi muuttuu~

Itsenäisyyspäivä. Ei sen kummempi päivä muiden joukossa - ainakaan tänävuonna. Sairasvuoteella meni tämä. Yskinyt olen koko viikonlopun keuhkoja pihalle ja huomenna olisi tarkotus lähteä hakemaan helpotusta elämään lääkäristä. Ja toivottavasti huomenna pääsis myös takaisin Kuopioon ja kämpälle. Kotiutumaan taas sinne :3 Tänään tosin pitäs pakata sen varjolla ja niin. Ei oikein ajatus toimi että mitä sinne tarvii?


Mutta palataanpas vielä loppuviikkoon ennen viikonloppua. Perjantaina alkoi siis viimeinen työssäoppimispäivä. Päivän lopuksi sain eräältä työntekijältä pienen paketin. Paketti sisälsi aluslautasen, tuoksukynttilän, servettejä sekä kolme paperinarusta tehtyä kukkaa - varsin suloinen paketti :3

Tässäpä itse paketti

Eilen vietettiin isän kanssa kaksistaan aikaa - äidin viettäessä läheisen ystävänsä polttareita. Katseltiin Indiana Jones, syötiin hyvää ruokaa ja vietettiin vaan aikaa. Paras ilta pitkään aikaan♥

Tänään taas nukuin jonnekin 10 asti, katselin Viidakon Ykän ja nyt oon datistellu. Kai sitä illalla vois katella ees pätkän Linnan juhlista. Katellaan nyt mitä kerkee.

Eipä tässä kai tälläerää taaskaan muuta.

Laatuaikaa haetaan, kaiken aikaa raadetaan ♪♪

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti